0
  • Ostoskorissa ei ole tuotteita.

  • lakit lakeuksilta

    Aarne

    Tarinamme sai alkunsa Saksa-nimisestä kauppiassuvusta, joka saapui Suomeen Hansaliiton aikana. Nimi, Saksa, tarkoittaakin kauppiasta. Saksat asettuivat Teuvalle kauppaa harjoittaviksi maanviljelijöiksi. Vuosisatoja vierähti, kunnes vuonna 1935 Aarne Saksa yhtiökumppaneineen perusti Teuvan Lakkitehtaan. Laadukkaita lakkeja alettiin valmistaa Etelä-Pohjanmaan sydämessä Teuvalla.

    Antero

    Aarnen pojasta Anterosta tuli seuraavan sukupolven kauppias. Antero Saksa osoittautui eteväksi lakkikauppiaaksi ja liiketoiminta jatkoi laajenemistaan. Anteron menestyksekkän uurastuksen ansiosta Tellan lakit valtasivat kauppojen hyllyt aina ulkomaita myöten. Tellan lakkeja myytiin jopa Norjan hoviin.

    Liina-Maaria

    Anteron tyttärentytär Liina-Maaria Lönnroth aloitti työt Tellan parissa jo 14-vuotiaana, kun hän suunnitteli ensimmäisen mallistonsa. Taiteen maisteriksi hän valmistui vuonna 2008, ja hänestä tuli myös yrityksen muotoilujohtaja. Toimitusjohtajan saappaisiin Liina-Maaria astui vuonna 2016 jatkaen näin isoisänsä Anteron sekä isoisoisänsä Aarnen elämäntyötä. Samalla Tella siirtyi Teuvalta naapuripitäjään Kurikkaan.