0
  • Ostoskorissa ei ole tuotteita.

  • Vastuullisuudesta ja hiljaisista signaaleista

    Share via:

    Liina-Maaria Lönnroth

    Tellan toimitusjohtaja Liina Maaria Lönnroth lähti pappansa Antero Saksan mukaan lakkeja myymään ensimmäisen kerran 10-vuotiaana, suunnitteli ensimmäisen mallistonsa 14-vuotiaana ja nousi Tellan muotoilujohtajaksi 18-vuotiaana.

    Antero-paappa oli Liina-Maarian äidinisä, joten voidaan liioittelematta sanoa, että Liina-Maaria sai lakkibisneksen jo äidinmaidosta.

    Luonnonläheisyys ja ekologisuus ovat olleet Liina-Maarialle niinikään tärkeitä asioita jo lapsesta asti.

    ”Vanhempani rakastuivat toisiinsa 1970-luvulla Tampereen Yliopiston ympäristöpolitiikan luennoilla ja perustivat päivätyön ohessa Kurikkaan ensimmäisen luomutilan, jotta voisivat tarjota lapsilleen mahdollisimman puhdasta ja terveellistä ruokaa luontoa kunnioittaen”, hän kertoo.

    ”Itsekin kyselin luomu- ja kierrätyskankaiden perään jo 1990-luvulla suunnitellessani ensimmäisia mallistoja teini-ikäisenä. Aina olen suosinut luonnonmateriaaleja ja kestäviä, klassisia malleja.”

    Liina-Maaria Lönnrothin mukaan hyvä suunnittelija on avarakatseinen ja kiinnostunut maailmasta. Uudet trendit ideat ovat usein hiljaisia signaaleja, jotka täytyy tunnistaa ja havaita ennen muita.

    ”Vastuullisuuskin oli pitkään hiljainen signaali, mutta nyt se on tullut esiin voimalla”, hän kertoo. ”Nykyisin vastuullisia kankaita on esimerkiksi paremmin tarjolla kuin aikaisemmin, ja niiden kysyntä kasvaa koko ajan!”

    Liina-Maaria Lönnrothista ja Tellan yhteisestä tarinasta on kirjoitettu hyviä artikkeleita aikaisemminkin:

    Leave a Comment